Televisio on jokaiselle tuttu ja säännöllinen
ajanvietto tapa maassamme, Tosin sen
ohjelmat eivät suinkaan aina ole esimerkillisiä
tai kovinkaan laadukkaita, viihde tuottaa nykyisin
ohjelmia mikä voi olla haitallista, erityisesti
lapsille jotka katsovat sen erilaisia ohjelmia!!
Kovin surullista on huomata että Television
ohjelmat sisältävät liikaa väkivaltaa huonoa
käyttäytymistä ja sekavaa käyttäytymistä
ja kiroilua!! Tämähän ei pitäisi olla totisinta
totta maassa jota pidetään sivistyneenä
ja esimerkillisenä kaikessa, mutta totuus
on aivan täysin muuta kun katsomme TV:n
ohjelmistoa se on kaikkea tätä haitallista
ja moraalittomuutta ohjelmiltansa täysin.
Vaikka ohjelmille on asetettu ikärajat on
aivan selvää että ohjelmat jotka sisältävät
kaikkea haitallista niiden vaikutuksille
nuoret altistuvat ja voivat saada katsomastaan
vääriä vaikutuksiä esimerkiksi ohjelmista
jossa kiroillaan tai on loukkaavaa käytöstä
toisia kohtaan. TV-kanavat tuskin ottavat
vastuuta ohjelmiensa vaikutuksesta katsojiin
vastuu jää kotiin ja vanhemmille..
TV:ssä tulisi olla ohjelmia joissa terveitä
elämäntapoja ja oikeaa elämänkatsomusta
valistavasti ohjelmien välityksellä tarjotaan
katsojille sillä voisi hyödyllinen vaikutus
ihmisiin. Esimerkkinä ALFATV:ssä näytetään
erityisesti asiallisia ohjelmia koko perheelle
sunnuntaisin jota voisi olla hyödyllistä katsoa.
Tiettyä jokainen toki valitsee ohjelmiensa
sisällön ja mitä katsoo. Mutta mielipiteitä
saa olla tässäkin asiassa ja pyrkimystä
"Tsempata" ihmisiä tutustumaan asialinjan
TV-ohjelmien pariin tai urheilua seuraamaan
väkivaltaisten elokuvien sijasta.
Lempeästi ajatellen,
luonto2019