Sivistyksen tuoman kokonaisuuden myötä,
huomaavaisuutta kohteliaisuutta arvollista
käytöstä alettiin pitää suuressa arvossa,
pukeutumiseen kiinnitettiin huomiota ja
erityisesti yhteisiin juhlallisuuksiin tai sukujen-
tapahtumiin kartanoissa 1800-luvulla esimerkiksi
Lontoossa Isossa Britanniassa, valmistauduttiin
sivistyksen tuoman ihanteellisen arvon ja
etiketin mukaisesti, miehillä oli tumma juhlava
smokki valkoisen kauluspaidan sopivan solmion
tai rusetin kera ja tummat juhlakengät,
Pöytätavat olivat hienostuneita ja haarukat ja
veitset ja lusikat olivat lajiteltu sopivalla tavalla
ruokailijoita varten yleensä pitkän pöydän päälle
valkoisen pöytäliinan kera. Usein koko suku
saattoi olla läsnä yhteisissä kokoontumisissa
joissa vietettiin yhteistä aikaa ja vaihdettiin
kuulumisia ja uutisia maailman tapahtumista!
1800-luku on hienoa pohdiskelun aikaa
blogikirjoitelmien myötä..
Hyviä lukuhetkiä sinulle lukija!
luonto2019