Koko Suomessa on valtavasti kaunista nähtävää
ja koettavaa kesäiseen aikaan, kun kesälomat
alkavat kesä-heinäkuun välisellä ajalla. Hyvin
usein meillä jokaisella on tapana erityisen
kauniin kesäpäivän vallitessa pysähtyä levähdys-
alueelle levähtämään hetkeksi ja ihailemaan
kenties kaunista järvimaisemaa! Nyt olisikin
hienoa jos Destia järjestäisi hyvissä ajoin monien
teiden varsille ja levähdyspaikoille pöytiä ja penkkejä
jossa ihmiset saisivat istahtaa ja syödä eväänsä
rauhassa, kuulemani mukaan Destia oli joutunut luopumaan
monien teiden varsille laitettavista pöydistä ja penkeistä
ilkivallan ja roskaamis ongelmien takia jo vuosia sitten,
ja monissa kohteissa ei näistä syistä ole penkkejä tai
pöytiä toimitettu jottei ongemat uusiudu. Joka on sangen
ymmärrettävä asia. Me vastuulliset ja sivistyneet ihmiset
pidämme paikat siisteinä ja korjaamme roskat mukaamme
tai laitamme ne asianmukaiseen laatikkoon, näin
luonto ja kohteet säilyvät siisteinä ja puhtaina..
Ja eikö siisteihin kohteisiin olekin ilo mennä ja
pysähtyä hetkeksi levähtämään kun vastuullisesti
huolehdimme ympäristöstämme ja omista asenteista
julkisilla paikoilla ilman turhia ongemia ja häiriöitä.
Mukavaa kesän suomia hetkiä kaikille..
Luonto2019